Toimimaton sakko - Sosiaalisten sääntöjen muuttuminen

Meillä on kuorossa muutamia kroonisia myöhästelijöitä ja kuulun kyllä tähän joukkoon itsekin. Yleensä myöhästyn vain muutaman minuutin ja mielestäni minulla on kuitenkin aina tosi hyvä syy myöhästyä, mutta niinhän sitä taitaa kaikilla myöhästyjillä olla. Lupaan kirjoittaa lisää myöhästelystä ja siihen liittyvistä käyttäytymisen ongelmista, mutta nyt pureudun erityisesti ideaan, jonka kuorokaverit saivat eilen treeneissä meidän myöhästelijöiden päänmenoksi. 

Joku kuorokavereista ehdotti, että meidän pitäisi laittaa sakko niille, jotka myöhästyvät. Joku vielä ehdotti tähän lisäksi, että sakko pitäisi olla euro jokaiselta minuutilta ja lisääntyä aina sen minuuttimäärän mukaan, jonka verran myöhästyjää odoteltiin aina kymmeneen minuuttiin saakka, jolloin joutuisi maksamaan enintään 10 euroa. Sakko kartuttaisi kuoron kassaa ja olisi ihan oikein rangaistukseksi myöhästeleville kuorokavereille, joita muut joutuvat odottamaan.

Sanoin heti, että tuo ei nyt toimi. Sakko tulisi lisäämään myöhästelyä. 

Voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta tosiasia on, että rationaaliset ihmiset toimivat irrationaalisesti eivätkä reagoi rankaisuihin siten kuin ehkä toivoisimme silloin kun kyseessä on raha tai jokin muu asia, joka arvon itse määritämme.

Ihmiset luottavat sosiaalisiin normeihin. Sosiaaliset normit ovat niitä voimia, jotka saavat meidät käyttäytymään toisten ihmisten seurassa hyvin ja välittämään toisista ihmisistä.

Vastapainona sosiaalisille normeille meillä on rahalliset normit. Rahan asettamat normit laittavat meitä miettimään miten hyödymme rahasta ja miten voimme käyttää sitä omaksi hyödyksemme mahdollisimman taloudellisesti. Nämä normit toimivat silloin kun alamme miettiä mitä aiomme tehdä rahoillamme.

Tätä ilmiötä on tutkittu lastentarhassa. Päiväkotiryhmän vanhemmat myöhästelivät lapsiaan hakiessa ja hoitajat alkoivat vastaanottaa vanhemmat kiireisinä ja vilkuillen kelloa. Vanhemmat helposti ymmärsivät, että olivat myöhässä ja lupasivat tulla seuraavan kerran ajoissa. 

Tutkijat huomasivat, että vanhemmista kahdeksan oli joka viikko myöhässä, joten he suunnittelivat sakkomaksun päiväkotiryhmän vanhemmille. Päiväkotiin kiinnitettiin lappu, jossa luki, että jos vanhemmat ovat myöhässä 10 minuuttia, heidän tulisi maksaa sakko. Sakko vastasi tunnin lastenhoidon hintaa. 

Ensimmäisen kahdeksan viikon aikana, jolloin sakko oli voimassa, kasvoi myöhästelijöiden määrä kahdeksasta kahteentoista. Seuraavan kahdeksan viikon aikana myöhässä tulijoiden määrä kasvoi 16 vanhempaan. Mitä ihmettä tapahtui?

Ennen sakkoa vanhemmat välittivät lastentarhan opettajien hyvinvoinnista ja eivät halunneet myöhästyä, koska myöhästymisestä joutuisivat kärsimään opettajat. Mutta kun sakko oli otettu käyttöön vanhemmat alkoivat ajatella, että sakkomaksu oli ok ja jos vastassa olisi joka tapauksessa maksu, niin he voisivat sitten saman tien olla enemmänkin myöhässä.

Ensin sosiaaliset normit estivät vanhempia olemasta myöhässä. Kun sakko lisättiin tilanteeseen mukaan, sosiaaliset normit eivät enää olleetkaan tärkeimpiä asiassa puntaroitavia vaan kiinnostavaksi vanhemmille tuli rahan arvon laskeminen ja kuinka rahallisesti kannattavaa olisi jättää lapsi odottelemaan sakosta huolimatta. 

Koe lopetettiin ja sakko poistettiin hyödyttömänä, mutta yllättäen vanhempien myöhästely ei enää vähentynytkään. Sakon jälkeen vanhemmista 19 alkoi myöhästelemään. Tässä vaiheessa vanhemmat olivat jo oppineet rahan arvon ja vertasivat myöhästymistään aina aikaisemmin saamaansa sakkoon. Oli siis edelleen kannattavampaa myöhästellä ja olla välittämättä sosiaalisista normeista. 

Tässä tapauksessa irrationaalisuus olisikin sitä, että käyttäytyminen lisääntyisi eikä vähentyisi, vaikka siitä positiivisesti heikennettäisiin (eli vähennettäisiin tuomalla ympäristöön jotakin epämiellyttävää) sakkomaksulla. Ilmiön nimi on normien vaihtuminen ja tässä tapauksessa sosiaaliset normit vaihtuivat rahan arvon normeihin. Ajattelen, että jos meillä kuorossa laitettaisiin sakkomaksu myöhästelystä, niin ihmiset todennäköisesti oikeuttaisivat myöhästymisen ja maksaisivat siitä syystä mielellään enemmän rahaa kuorolle ja kokisivat olevan oikeutettuja myöhästymään tai vielä myöhästymään lisää, kun ovat jo maksamassa joka tapauksessa. Myöhästymistä vielä todennäköisesti oikeuttaisi se, että myöhästymisestä tuleva raha menisi yhteiseen kuorokassaan kuoron yhteisten rahojen kartuttamiseen. Sekä myöhästymisien pituus että myöhästyjien määrä todennäköisesti lisääntyisivät.

Lue lisää kirjasta:
Dan Ariely: Predidtably irrational

Koirien magneettikuvaus paljastaa samankaltaiset aivoalueet ihmisillä ja koirilla

Unkarilainen tutkijaryhmä on tutkimuksessaan vertaillut ihmisten ja koirien aivojen eri osia magneettikuvauslaitteessa. Tutkimusta varten koulutettiin 11 koiraa makaamaan hiljaa paikallaan aivojen magneettikuvauslaitteessa samalla, kun niille soitettiin erilaisia ääniä. Sen jälkeen magneettikuvia verrattiin ihmisten kuviin. Current Biology lehdessä julkaistussa tutkimuksessa paljastetaan sekä ihmisillä että koirilla löytyvän erikoistuneet aivoalueet äänille. Lisäksi ne reagoivat samoin mekanismein emotionaalisiin ääniin.

Koirat koulutettiin makaamaan liikkumatta hiljaa paikallaan magneettikuvauslaitteessa kahdeksan minuutin ajan. Siten oli mahdollista kuvata ensi kertaa samalla tavalla sekä koirien että ihmisten aivoja, koirien ollessa hereillä magneettikuvauslaitteessa. Vertailuryhmänä tutkijat käyttivät 22 ihmistä. Tutkimukseen osallistuneet koirat ja ihmiset kuuntelivat magneettikuvauslaitteessa lähes 200 erilaista ääntä. Ääniä oli  kolmen tyyppisiä: ihmisen ääntelyä, koiran ääntelyä ja erilaisia ympäristön ääniä.

Tutkijoiden mukaan havainnot viittaavat siihen, että magneettikuvauksissa äänistä aktivoituneet aivojen alueet olisivat kehittyneet noin 100 miljoonaa vuotta sitten, jolloin koirilla ja ihmisillä on ollut viimeisin yhteinen esi-isä. Tutkijat esittävät, että koirat ja ihmiset jakavat samanlaisen sosiaalisen ympäristön ja nyt näillä magneettikuvauksilla voitaisiin päätellä, että koirilla ja ihmisillä on samanlaiset aivojen mekanismit, jolla ne käsittelevät sosiaalista informaatiota. Tutkijat arvioivat tämän tukevan käsitystä siitä, miksi vaikuttaa ikään kuin koirat ymmärtäisivät omistajiensa puhetta. Tutkimus on ensimmäinen osoitus siitä, että miksi koirat voivat olla niin hyviä tunnistamaan tunteita omistajiltaan.  

Tutkijat löysivät myös joitakin eroja ihmisten ja koirien välillä. Koirilla 48% ääniin reagoivista aivoalueista vastaavat voimakkaammin muihin ääniin kuin ihmisten ja koirien ääniin.  Ihmisillä vastaavan vasteen antoi vain 3% aivoalueista. Ei myöskään ole yllättävää, että tutkijat huomasivat koirien reagoivan voimakkaammin koirien ääniin, kun taas ihmiset reagoivat voimakkaammin ihmisten ääniin. Eniten tutkijat yllättyivät samanlaisesta vasteesta aivoissa emootioiden osalta, kun koirat ja ihmiset reagoivat tunteita sisältäviin ääniin kuten itkuun tai koiran vinkunaan.

Tutkimuksesta uutisoitiin mediassa erityisesti sen vuoksi, että on jännittävää, että koirien ja ihmisten aivot ovat niin lähellä toisiaan. Eläintenkouluttajan kannalta melkein tärkeämpää on tuo löytö siitä kuinka paljon koirien aivot reagoivat kaikenlaiseen muuhun ääneen enemmän kuin ihmisten. Onko siis ihme, että monille koirille on koulutettava äänihäiriöt erikseen ja monta kertaa uudet ympäristöt on niille niin vaikeita?

Tällä tutkimuksella on myös hieno videotiivistelmä, jonka pääsee katsomaan alla olevasta linkistä:

http://www.cell.com/current-biology/abstract/S0960-9822%2814%2900123-7


Andics, A., Gácsi, M., Faragó, T., Kis, A,, Miklósi Á. (2014)  Voice-Sensitive Regions in the Dog and Human Brain Are Revealed by Comparative fMRI. Current Biology - 3 March 2014 (Vol. 24, Issue 5, pp. 574-578).

Kouluttaja varo ylitarjontaa - vaihtoehdot vähentävät motivaatiota!

Ihmiset tekevät päätöksiä niiden helppouden perusteella. Jos tarjoat heille monta kymmentä eri kurssivaihtoehtoa et ehkä olekaan hyvä asiakaspalvelija. Tarjoa siten nettisivuillasi vain muutama kategoria koulutuskursseillesi ja mieti niiden alle hyvin tiiviit kurssisi, joita aiot tarjota.

Vuonna 2000 kaksi psykologia Sheena Iyengar ja Mark Lepper julkaisivat mielenkiintoisen tutkimuksen. Ostosten tekijät ylellisessä ruokakaupassa kohtasivat maistiaispöydän, jossa oli esillä 24 eri gurmee hilloa. Hilloja maistiaispöydästä maistaneet saivat yhden dollarin säästökupongin hillojen ostoon. Toisena päivänä kaupan asiakkaat näkivät samanlaisen maistiaispöydän, mutta tällä kertaa gurmee hillojen vaihtoehtoja olikin vain kuusi.

Tutkimustulokseksi näistä kahdesta vertailuryhmästä tutkijat saivat, että suurempi valikoima viehätti suurempaa määrää asiakkaita kuin pienempi valikoima. Molempina päivinä kaupan asiakkaat maistelivat mielellään yhtä tai kahta makua, mutta sinä päivänä kun hilloja oli esittelypöydässä vain kuusi, oli ostopäätöksen tekeminen huomattavasti helpompaa. Vain 3% osti hilloa maistettuaan hilloja pöydästä, jossa oli enemmän valikoimaa. Sen sijaan 30% osti hilloa silloin, kun olivat maistaneet hilloja pöydästä, jossa oli vain kuusi erilaista hilloa maistettavaksi.  

	6 hilloa	24 hilloa
ostajista saapui pöydän luo	40%	60%
maistaneista osti	30%	3%

Tutkijat huomasivat siten ilmiön valintojen liikatarjonta. Ne, joille tarjottiin useampaa hilloa, saivat liian monta mahdollisuutta tehdä päätöksen: ostopäätös vaatii liian paljon ajattelua, joten kuluttaja päätti valita helpoimman tien ja jätti ostamatta hilloja.

Ei tarvitse kuin hiukan selailla kotimaisten eläintenkouluttajien koulutustarjontaa ja huomaa, että kurssivalikoima on monella sivulla valtava. Valinnan mahdollisuus on hyväksi meille, mutta aina enemmän ei ole hyväksi, jos koemme prosessin valita liian raskaaksi. Myös itse olen päätynyt selailemaan joidenkin kouluttajien koulutustarjontaa jo tehdyn ostopäätöksen kanssa. Mutta olenkin mennyt sekaisin kurssitarjonnasta ja päättänyt siirtääkin päätökseni toiseen tulevaan ajankohtaa, olen siten päätöksen vaikeuden vuoksi jättänyt koko homman siihen palaamatta enää sivuille ajoissa ennen kurssille ilmoittautumista.

Tutustu myös alla olevasta linkistä Normisuorittajan blogin kuvaukseen käsitteestä valintaväsymys:
Kärsitkö sinäkin valintaväsymyksestä?

Iyengar, S. & Lepper M., 2000.
When Choice is Demotivating: Can One Desire Too Much of a Good Thing
http://www.columbia.edu/~ss957/articles/Choice_is_Demotivating.pdf

Mitä jätämme huomioimatta, kun seuraamme tarkasti jotain muuta?

Naksutinkouluttajat tulevat tarkoiksi käyttäytymisen seuraajiksi. Tarkasti he seuraavat eläintä ja vahvistavan sitä aina seuraavaan käytökseen. Kuinka tarkkaa onkaan esimerkiksi nenäkosketusta työstettäessä seurattava eläimen nenää ja sitä kohtaa, jolloin nenä saavuttaa kosketuskepin? Siihen kohtaan laitetaan ehdollinen vahviste naksautus, joka kertoo primäärivahvisteen tulevan. Tarkkaa hommaa, siihen on pakko keskittyä hyvin!

Mutta mitä tapahtuukaan ympärillä tai mitä muuta eläin tekee? Yhtäkkiä taitava kouluttaja on saanutkin aikaiseksi koulutukseensa mukaan käytöksiä, joita ei eläimellä alunperin ollutkaan. Eläin steppaa jaloillaan, kun koskettaa kosketuskeppi kuonollaan tai heittää takapuoltaan kummallisesti. Tai vaikkapa aukaisee suunsa ensin ennen kuin kuono koskettaa kosketuskeppiä. Mitä ihmettä tapahtui, kouluttaja ei nähnyt tällaisten tapahtuvan ollenkaan?

Katso seuraava video ja toimi videon ohjeiden mukaisesti ennen kuin jatkat lukemista:





Ihmisen aivot ovat mahtava työkalu keskittymään vain siihen asiaa, johon niitä on pyydetty keskittymään. Aivot tekevät johtopäätöksiä informaatiosta yhdistäen meidän odotukset havaintoihin.

Jos siis saat naksutuksen mukana epätoivottuja käytöksiä, eivät ne johdu eläimen huonoudesta eivätkä aina kouluttajankaan huonoudesta. Päinvastoin! Kouluttaja voikin olla liian hyvä ja kouluttajan aivot keskittyvät vain toivottuun tehtävään. Eläin ei myöskään tahallaan ole tehnyt ylimääräisiä käytöksiä. Se vain luuli juuri siihen naksautukseen liittyvän juuri sen käytöksen, jota kouluttaja ei juuri silloin keskittyessään huomannutkaan.

Jos huomaat vahingossa vahvistaneesi käyttäytymisiä, joita et halunnut mukaan loppukäytökseen, pidä tauko ja tee uusi suunnitelma. Oikeiden käytöksien valitsemiseen liittyy aina sammuttamista jostakin toisista käytöksistä. Nyt on väärä käyttäytyminen saatava sammumaan, älä siis enää vahvista sitä naksauttamalla, kun huomaat ei toivotun käyttäytymisen tapahtuvan. Seuraa nyt kahta asiaa, oikeaa käytöstä ja väärää epätoivottua käytöstä. Kun oikea käytös tapahtuu ilman väärää epätoivottua käytöstä, siinä on nyt paikka naksauttaa.

Jos et uskonut edellisen videon illuusiota katso vielä seuraava video ja vaikutu:



Lisää voit lukea seuraavista kirjoista: 
Dan Ariely: Predidtably irrational
Christopher Chabris ja Daniel Simons: The Invisible Gorilla
Malcolm Gladwell: Blink

Illuusio kivusta

Jos sinulta kysyttäisiin, että olisiko ihosairaaltapotilaalta vähemmän kivuliasta ottaa pois laastari nopeasti repäisten vai olisiko järkevämpää ottaa laastari hitaasti repien pois. Mitä vastaisit?

Todennäköisesti vastaisit, että olisi vähemmän kivuliasta repäistä nopeasti laastari pois. 

Tutkimuksissa on kuitenkin todettu [1,2], että kokemus kaksi kertaa pidemmän aikaa tulevasta kivusta ei ole kaksi kertaa kivuliaampaa. Lyhyt suuri kipu on pahempi kuin pitkä pienempi kipu. 

Olisi siis järkevämpää vetää laastari hitaasti pois ja pitää taukoja vetämisen välillä. Siten kipu ei olisikaan niin suuri.

Miten tämä liittyy koirankoulutukseen? 

Voiko olla, että kun ihmiset tekevät valintoja käyttää koiralla kivuliaita koulutusmenetelmiä, kuten pannasta kiskaisua, valitsemme sen perusteella miten ajattelemme kokevamme kivun itse? Pieni intensiivinen nykäisy kaulalla ei tunnu meistä itsestämme niin pahalta, voisimmehan olla paljon pahempia kivun aiheuttajia koirille, jos aiheuttaisimme jotakin pitkäkestoista kipua. 

Koirat usein muuttavat käyttäytymistä kiskaisun perusteella ja se toimii hyvin - epätoivottu käyttäytyminen vähenee tai loppuu kokonaan, tämä on hyvin palkitsevaa kouluttajalle. Mutta voiko koira kohdalla kyse ollakin tosiaan siitä, että äkillinen yllättävä kipu on niin suuri, että koirat eivät sen jälkeen kykene mihinkään? 

Voiko olla niin, että me tiedämme vastauksen, koiralle tulee kipua pannan kiskaisemisesta, mutta meidän aivomme auttavat meitä kestämään tiedon? Me ihmisinä perustamme päätökset ympäristön meille antamiin vihjeisiin ja ennakkokäsityksiin. Jos olemme joutuneet koulutusympäristöön, jossa hihnannykäisy on arkipäivää voiko se meillekin tulla normiksi, jonka aivomme hyväksyvät, vaikka emme väkivaltaa muutoin hyväksyisikään?

Aivomme käyttäytyvät irrationaalisesti, vaikka tekisimme omasta mielestämme kuinka rationaalisia ratkaisuja hyvänsä.

[1] Kahneman, Daniel, Barbara L. Fredrickson, Charles A. Schreiber, and Donald A. Redelmeier (1993), “When More Pain is Preferred to Less: Adding a Better End,” Psychological Science, 4, 401-405

[2] Ariely, Dan (1998), “Combining Experiences Over Time: The Effects of Duration, Intensity Changes and On-Line Measurements on Retrospective Pain Evaluations,” Journal of Behavioral Decision Making, 11, 19-45